5 SYYTÄ HARRASTAA BRASILIALAISTA JUJUTSUA

Kamppailulajeista Brasilialainen jujutsu on meidän salilla ehdottomasti suosituin laji. Mistä suosio sitten oikein johtuu?

1. Brassijujutsu on lajina hyvin monipuolinen. Kun porukka tulee treeneihin, unohtuu kaikki päivän huolet ja murheet. Ei tule mietittyä työ/kouluasioita tai mitään muutakaan. Fokus on täysin siinä hetkessä. Laji on pelkkää fyysistä ongelmanratkaisua.

2. BJJ antaa myös ihmiselle lisää juurikin niitä voimavaroja mitä arjessa tarvitsee; henkistä pääomaa, itsevarmuutta, paineensietokykyä sekä paljon oppia itsepuolustukseen.

3. BJJ:n takana on myös syvä kunnioitus ja vuorovaikuttaminen toista ihmistä kohtaan. Yksin ei kukaan voi painia. Vastustajasi on aina myös "opettajasi". Toisen huomioonottamista ja kunnioittamista opetellaan jo ihan junnuryhmistä alkaen.

4. Tässä lajissa saat hyvän kunnon sivuvaikutuksena. Painiessa rasva palaa, syke nousee ja lihakset ovat aktiivisessa työssä koko harjoituksen ajan. Myös liikkuvuus paranee, kun vartaloa täytyy oppia käyttämään uusilla tavoilla.

5. Yksi varmasti lajin kantavista suosion syistä on yhteisöllisyys. Painiessa on väistämättäkin todella lähellä toista ja tästä johtuen harrastajien kesken kasvaa vahva yhteishenki ja ystävyys. Laji kantaa myös pitkälle oman kaupungin tai maan rajojen ulkopuolelle ja BJJ:n kautta ystäviä voi löytyä ihan toiselta puolelta maailmaakin.

Lajia ei turhaan ylistetä. Se voi muuttaa koko elämäsi.
Mutta se vaatii jokaiselta rohkaistumista tulemaan mukaan peruskurssille, joka antaa hyvät eväät lajin harrastamiseen.


HOX!

Moni ylläolevista syistä pätee myös muihin kamppailulajeihin. Jos BJJ ei tunnu omalta, voit aina valita lajiksesi jonkun toisen kamppailulajin ja saavuttaa samoja hyötyjä.